Naiset seksi kalu homo seuraa

naiset seksi kalu homo seuraa

Ohjaan kyllä aina asiakkaat tuolille istumaan ja ihan vaatteet päällä, Porin Lääkäritalossa vastaanottoaan pitävä Salminen naurahtaa. Minä en kokeile tai katso vehkeitä, enkä määrää myöskään potenssilääkkeitä, Salminen painottaa.

Ei tarvitse olla seksuaaliterapeutti tajutakseen, että miehen elämän keskipiste on penis. Varsinkin silloin, kun se toimii ja erityisesti silloin, kun se ei toimi. Mies pitää sitä kädessään monta kertaa päivässä vessassa käydessä ja kyllähän miehillä on tapana muutenkin räplätä ja tarkistaa, että onko se siellä vielä. Jos penis ei toimi kuten pitäisi, se on miehelle hirveä asia, Salminen toteaa. Miehillä on Salmisen mukaan päässään kummallinen ajatus siitä, että aina pitäisi ottaa eteen, jotta olisi miehinen mies.

Sen takia mies saattaa alkaa vältellä seksiä. Kun mies muuttuu haluttomaksi, nainen ajattelee sen automaattisesti johtuvan hänestä. Tai sitten nainen ajattelee, että miehellä on toinen. Miehen syyt haluttomuuteen ovat yleensä kuitenkin ihan muualla kuin naisessa. On stressiä, taloudellisia ongelmia, töissä voi olla kurjaa tai penis on sanonut suhteen irti.

Salminen lohduttaa, että suurin osa erektio-ongelmista johtuu yläpäästä, eikä alapäästä. Kun solmut korvien välistä avataan, elämä palaa yleensä myös jalkojen väliin. Valitettavan usein mies ei osaa tai halua puhua erektiovaikeuksistaan, vaan vaikenee kuin muuri. Pelko on ihan turha, sillä nainen vastaa tuollaiseen tunnustukseen yleensä niin, että voi rakas, kyllä me siitä yhdessä selvitään.

Miehiä huolettaa usein myös se, onko oma varustus riittävän iso. Toinen ääripää on niin iso elin, joka roikkuu polvissa saakka. Jos penis on jotain näiden väliltä, koolla ei ole väliä, Salminen muotoilee.

Naiset tykkäävät hidaskätisistä miehistä, jotka pitävät hyvänä pitkään, tietää Salminen. Valtaosa ihmisistä nauttii valtavasti suuseksin saamisesta, mutta sen antaminen kumppanille ei välttämättä onnistu kaikilta.

Aihe on monille niin tabu, että herkimmiltä paukahtaa herneet sieraimeen heti, jos kumppani edes lausuu sanan suihinotto. Hyvä hygienia täytyy tosin muistaa ennen suuseksiä. Mutta jos pelkkä ajatuskin yököttää, ei sitä kannata tehdä, Salminen ohjeistaa. Mutta jos ajatus suuseksin antamisesta ei ole ihan kokonaan poissuljettu, sitä kannattaa Salmisen mukaan harjoitella pikkuhiljaa. Sama toimii naisillekin, laitetaan vain jalkojen väliin hilloa tai kermavaahtoa. Huumoriakaan ei sovi unohtaa vällyjen välistä, sillä seksi ei ole haudanvakava asia.

Seksuaalinen kipinä pitkässä suhteessa pysyy yllä, kun liekkiä pidetään monin eri tavoin yllä. Lähetelkää seksiviestejä, kirjeitä ja kuvia toisillenne, Salminen vinkkaa. Spontaani pikapanokin voi tuoda suhteeseen kaivattua vaihtelua, jos pariskunta on jumittunut harrastamaan seksiä vain lauantaisin saunan jälkeen pimeässä peiton alla. Salminen haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei seksissä lauantaisaunan jälkeen pimeässä peiton alla ole mitään vikaa.

Ennen käytiin naimassa ihan tavallisesti, nyt seksin pitäisi olla muka jotain kattokruunussa roikkumista, Salminen ihmettelee. Salminen on huolissaan pornoistuneen yhteiskunnan tuottamista epärealistisista ajatuksista, että jokaisen kuuluu saada kuusi perättäistä orgasmia ja mielellään ilotulituksella höystettynä. Ja jos sekään ei tule, voi huoletta ajatella, että ensi kerralla sitten, Salminen ohjeistaa. Sekin on normaalia, ettei aina tee edes mieli seksiä. Voi olla elämäntilanteita, joissa seksi ei tule edes mieleen, eikä siitä kannata huolestua.

Jatkuva seksistä kieltäytyminen sen sijaan ei ole normaalia, sillä parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana seksi. Johtaako seksin pitkäaikainen pihtaaminen pettämiseen? Valitettavasti pihtaaminen taitaa silti usein johtaa pettämiseen, mutta kehottaisin ensin etsimään syitä siihen. Jos pihtaaminen johtuu ilkeilystä, on parisuhteessa jotain vialla. Seksi ei saa olla vallankäytön väline, jolla kiusataan tarkoituksella, Salminen muistuttaa.

Pettämisen logiikka ei silti selity sillä, että kumppani ei anna seksiä. Pettämisen taustalla on usein muitakin vajeita, sillä seksin loppuminen johtaa yleensä myös hellyyden ja huomion panttaamiseen.

Yhden illan seksistä ei siis välttämättä haeta pelkkää seksiä, vaan kotoa puuttuvaa huomiota, lämpöä ja toisen ihmisen kosketusta. Vaikka pihtaaminen sanana liitetään yleensä naisiin, pihtaava mies ei ole urbaanilegenda, vaan arkinen ilmestys monenkin kotisohvalla.

Naiset ovat sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, eikä siinä iässä enää mietitä, että pömpöttääkö vatsa.

Kun miehillä seksuaalisuus alkaa hiipua ja tulee erektio-ongelmia, seksuaaliset tarpeet eivät välttämättä enää kohtaa. Olipa sitten nainen tai mies, seksittömyydellä on Salmisen mukaan samat vaikutukset: Näkee naamasta, kun lakkaa saamasta. Pettämiskeskustelut nousevat esille joka vuosi pikkujoulukaudella, kun tekstiviestipalstoilla vuoronperään ristiinnaulitaan ukkomiehiä metsästävät vampit kuin kilttejä perheenäitejä saparo pystyssä jahtaavat pikkujouluporsaat.

Miksi juuri pikkujouluihin liitetään pettäminen, kun vuodessa on yli muutakin päivää, jolloin kettua voi käyttää vieraissa koloissa? Laitetaan itsensä hienoksi, otetaan tuttujen ihmisten kanssa enemmän alkoholia kuin normaalisti ja sen jälkeen kontrolli pettää herkästi. Kun joku vielä ihailee ja kehuu, niin sokkahan siinä irtoaa, Salminen selostaa.

Kyllähän sekin vaikuttaa asiaan, onko kyse kertapisto ja unohdus -tyylisestä yhden illan jutusta vai pitkäaikaisemmasta viestittelystä, jossa toisesta on kiinnostuttu henkisesti. Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra. Toisaalta kertominen voi olla myös oman pahan mielen siirtämistä petetylle, Salminen pohdiskelee. Pitkää ja hyvää liittoa ei Salmisen mukaan kannata heti heittää pois, jos toinen on sortunut pettämään. Pettäminen ja parisuhteen sisällä tapahtuneet muut loukkaukset jättävät suhteeseen usein niin syvän jäljen, että se heijastuu väkisinkin makuukammarin puolelle.

Naisten haluttomuuden takaa löytyy Salmisen mukaan aika usein persoonaan ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia. Pahat sanat, jotka liittyvät ulkonäköön, pysyvät päässä kauan. Ei sen jälkeen tee mieli harrastaa seksiä, jos mies on sanonut, että oletpas lihonut tai onpa sinulla iso maha.

Ei ole tavatonta, että ilkeitä kommentteja puidaan pitkään seksuaaliterapeutin vastaanotolla ja itsetuntoa joudutaan rakentamaan uudestaan. Kun sen virittää, se soi hyvin. Äijät, alkakaa kohdella naistanne kuin kukkaa kämmenellä. Kun mies pitää naista hyvin, naisen halukkuus kasvaa ja mieskin saa seksiä. Naisia Salminen puolestaan kehottaa välillä laittautumaan ihan vain miestä varten nätiksi. Seksikaupassa hepeneostoksilla käyntikään ei tekisi pahaa silloin tällöin.

Se on ihan ok, jos tulee vuosien saatossa vähän kiloja, mutta voisi sitä nyt kerran pari viikossa laittaa itsensä kauniiksi. Salminen ei usko, että pieruverkkareissa luomuna kulkeva nainen jaksaa sytyttää vuodesta toiseen, jos ei edes välillä yritä tuoda naisellisempia puolia esille. Salminen ampuu silti samaan hengenvetoon alas pornoteollisuuden myytin siitä, että seksi olisi vain nuorien, kauniiden ja laitettujen etuoikeus. Harva on edes niin sairas, etteikö pystyisi jollakin tavalla harrastamaan seksiä.

Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään, eikä harmitella yksin mielessään, jos iso O jää miehen kanssa saamatta.

Eihän mies voi toimia oikein, jos et kerro mistä nautit. Seksilelut ovat jokaisen henkilökohtaiseen käyttöön sillä seksitaudit voivat levitä niiden yhteiskäytössä. Jos seksileluja käyttää toisen kanssa yhdessä, on käytettävä kondomia tai pestävä lelu hyvin saippualla ja lämpimällä vedellä ennen käyttöä. Dildoja on hyvin monenlaisia ja eri kokoisia. Yleensä dildot on tehty kumista tai silikonista ja ne ovat peniksen muotoisia ja usein niissä on kivekset tai alusta juuressa jotta ne eivät juutu sisään.

Dildojen käytössä on syytä aloittaa pienestä ja siirtyä mahdollisesti isompiin malleihin myöhemmin. Pienikin dildo tuottaa paljon nautintoa sillä peräaukon suulla, sulkijalihaksissa on paljon hermopäätteitä. Erittäin suuret dildot voivat aiheuttaa repeämiä. Dildot joissa on kaksi päätä ovat tarkoitettu samanaikaiseen käyttöön: Anaalitappeja on monen muotoisia ja kokoisia ja ne eivät muistuta muodoltaan penistä.

Anaalitapit ovat yleensä pienempiä kuin dildot ja tarkoituksena on kiihottaa herkkää sulkijalihasten aluetta. Anaalitapeissa toinen pää on litteä ja leveä jotta se ei juutu peräsuolen sisään. Vibraattorit o vat peniksen tai torbedon muotoisia ja ne toimivat pattereilla tai verkkovirralla ja usein niissä on useita eri nopeusmahdollisuuksia. Vibraattoreissa ei yleensä ole litteää päätä, joten niiden kanssa on oltava tarkkana etteivät ne luiskahda peräsuoleen.

Anaalihelmet koostuvat toisiinsa peräkkäin kiinnitetyistä pienistä palloista. Ne asetetaan peräaukon kautta peräsuoleen ja poistetaan sieltä halutulla nopeudella. Helmet hierovat peräsuolen seinämiä, mikä tuottaa joillakin ihmisillä hyvänolon tunnetta. Anaalihelmet ovat usein muovia, kumia tai silikonia ja niiden päässä on lenkki. Lenkki helpottaa helmien poistamista ja se myös estää niiden uppoutumisen kokonaan peräsuoleen.

Helmiä on saatavilla eri kokoisia riippuen halutusta vaikutuksesta. Myös helmien kanssa on käytettävä liukastetta. Seksileluina ei saa käyttää: Jos seksileluna käytetty esine juuttuu peräsuoleen, ei ole syytä mennä paniikkiin sillä se saa peräsuolen lihakset puristamaan entistä tiukemmin.

Peräsuoleen kannattaa laittaa paljon liukastetta, ottaa rauhallisesti ja  ponnistaa kuin ulostettaessa. Jos esine ei tule ulos, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Esineiden juuttuminen peräsuoleen on melko tavallista ja lääkäriin hakeutumista ei tule hävetä.

Jos peräsuoli vuotaa verta vielä tunti anaaliseksin jälkeen, on myös syytä hakeutua lääkäriin. Nyrkkinainti tarkoittaa käden ja joskus myös käsivarren työntämistä peräsuoleen.

Nyrkkinainnissa tärkeintä on kyky rentoutua ja usein rentoutuminen on helpompaa kun voi luottaa kumppaniinsa. Nyrkkinainti kannattaa aloittaa hitaasti ja siten, että sormi, johon on laitettu liukastetta työnnetään peräaukkoon ja tämän jälkeen toiset sormet.

Liukastetta tulee lisätä joka kerta kun sormi työnnetään peräaukkoon. Eli ei siis suljettu nyrkki. Nyrkin voi sulkea vasta kun käsi on ohittanut sulkijalihakset. Jotkut miehet käyttävät turvasanaa, jotta kumppani tietää milloin hänen tulee lopettaa nyrkkinainti.

Paras asento nyrkkinaintiin on konttausasento tai selällään jalat ylhäällä. Nyrkkinaintia on paras harjoitella henkilön kanssa, jolla on asiasta kokemusta. Liukuvoidetta ei voi koskaan käyttää liikaa ja jos peräsuoli kramppaa, on syytä odottaa hetki ennen kuin käden vetää ulos. Nyrkkinainnissa ei ole hiv-riskiä mutta jos kädessä on siemennestettä tai ulostetta, tilanteeseen saattaa liittyä muiden seksitautien tai infektioiden riski.

Nyrkkinaintiin saattaa liittyä sulkijalihaksen löystymisen riski. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia ulosteen pidätyskyvyssä. Hidas, rauhallinen tahti koko nyrkkinainnin ajan vähentää tätä riskiä huomattavasti. Mitä syvemmälle peräsuoleen käsi menee, sitä isompi on vaurioiden riski. Jos peräsuolen seinämä repeää, sairaalaan on mentävä heti. Repeämän tunnistaa runsaasta, kirkkaasta vuodosta.

Miesten välinen seksi Miesten välinen seksi on moninaista, vivahteikaista, vaihtelevaa, hekumallista, kiihkeää, tylsää, puuduttavaa, loisteliasta, runsasta, vähäistä, kiihottavaa, rietasta, irstasta, pidättyväistä, eli aivan samanlaista kuin miehen ja naisen välinenkin.

Ihmeellinen takapuoli Perineum eli väliliha on alue, joka alkaa kiveksistä ja päättyy peräaukkoon. Gluteus maximus on takapuolen lihas eli itse takapuoli. Monenlaisia seksitapoja Sormettaminen t arkoittaa sormen työntämistä peräaukkoon. Vinkkejä anaaliseksiin Jos anaaliseksi sattuu tai tuntuu epämiellyttävältä, tässä muutamia vinkkejä siihen. Perehdy ensin välilihan herkkään alueeseen, älä työnnä sormia suoraan peräaukkoon Masturboinnin aikana voit työntää hyvin liukastetun sormen peräaukkoon.

Sulkijalihakset supistuvat ensin, odota kunnes ne rentoutuvat n. Hengitä syvään ja työnnä sormea hitaasti sisään. Voit työntää sulkijalihasta ulos kuin ulostaisit, tämä helpottaa sormen sisään työntämistä. Erektio saattaa lopahtaa kun työnnät sormea sisään, mutta kun sormi on sisällä, voit yrittää saada erektiota takaisin. Seuraavaksi voit yrittää työntää sisään kahta sormea. Kun sisälläsi on jotain, saatat tuntea ulostamisen tarvetta.

Rentoudu ja yritä unohtaa ulostamisen tunne. Ajan mittaan tulet jättämään tunteen huomiotta. Liikuttele sormiasi sisälläsi ja tunnustele anaalikanavan seinämiä.

...

Johtaako seksin pitkäaikainen pihtaaminen pettämiseen? Valitettavasti pihtaaminen taitaa silti usein johtaa pettämiseen, mutta kehottaisin ensin etsimään syitä siihen. Jos pihtaaminen johtuu ilkeilystä, on parisuhteessa jotain vialla. Seksi ei saa olla vallankäytön väline, jolla kiusataan tarkoituksella, Salminen muistuttaa.

Pettämisen logiikka ei silti selity sillä, että kumppani ei anna seksiä. Pettämisen taustalla on usein muitakin vajeita, sillä seksin loppuminen johtaa yleensä myös hellyyden ja huomion panttaamiseen. Yhden illan seksistä ei siis välttämättä haeta pelkkää seksiä, vaan kotoa puuttuvaa huomiota, lämpöä ja toisen ihmisen kosketusta. Vaikka pihtaaminen sanana liitetään yleensä naisiin, pihtaava mies ei ole urbaanilegenda, vaan arkinen ilmestys monenkin kotisohvalla.

Naiset ovat sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, eikä siinä iässä enää mietitä, että pömpöttääkö vatsa. Kun miehillä seksuaalisuus alkaa hiipua ja tulee erektio-ongelmia, seksuaaliset tarpeet eivät välttämättä enää kohtaa. Olipa sitten nainen tai mies, seksittömyydellä on Salmisen mukaan samat vaikutukset: Näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.

Pettämiskeskustelut nousevat esille joka vuosi pikkujoulukaudella, kun tekstiviestipalstoilla vuoronperään ristiinnaulitaan ukkomiehiä metsästävät vampit kuin kilttejä perheenäitejä saparo pystyssä jahtaavat pikkujouluporsaat. Miksi juuri pikkujouluihin liitetään pettäminen, kun vuodessa on yli muutakin päivää, jolloin kettua voi käyttää vieraissa koloissa? Laitetaan itsensä hienoksi, otetaan tuttujen ihmisten kanssa enemmän alkoholia kuin normaalisti ja sen jälkeen kontrolli pettää herkästi.

Kun joku vielä ihailee ja kehuu, niin sokkahan siinä irtoaa, Salminen selostaa. Kyllähän sekin vaikuttaa asiaan, onko kyse kertapisto ja unohdus -tyylisestä yhden illan jutusta vai pitkäaikaisemmasta viestittelystä, jossa toisesta on kiinnostuttu henkisesti. Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra.

Toisaalta kertominen voi olla myös oman pahan mielen siirtämistä petetylle, Salminen pohdiskelee. Pitkää ja hyvää liittoa ei Salmisen mukaan kannata heti heittää pois, jos toinen on sortunut pettämään. Pettäminen ja parisuhteen sisällä tapahtuneet muut loukkaukset jättävät suhteeseen usein niin syvän jäljen, että se heijastuu väkisinkin makuukammarin puolelle.

Naisten haluttomuuden takaa löytyy Salmisen mukaan aika usein persoonaan ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia. Pahat sanat, jotka liittyvät ulkonäköön, pysyvät päässä kauan. Ei sen jälkeen tee mieli harrastaa seksiä, jos mies on sanonut, että oletpas lihonut tai onpa sinulla iso maha.

Ei ole tavatonta, että ilkeitä kommentteja puidaan pitkään seksuaaliterapeutin vastaanotolla ja itsetuntoa joudutaan rakentamaan uudestaan. Kun sen virittää, se soi hyvin. Äijät, alkakaa kohdella naistanne kuin kukkaa kämmenellä. Kun mies pitää naista hyvin, naisen halukkuus kasvaa ja mieskin saa seksiä. Naisia Salminen puolestaan kehottaa välillä laittautumaan ihan vain miestä varten nätiksi.

Seksikaupassa hepeneostoksilla käyntikään ei tekisi pahaa silloin tällöin. Se on ihan ok, jos tulee vuosien saatossa vähän kiloja, mutta voisi sitä nyt kerran pari viikossa laittaa itsensä kauniiksi. Salminen ei usko, että pieruverkkareissa luomuna kulkeva nainen jaksaa sytyttää vuodesta toiseen, jos ei edes välillä yritä tuoda naisellisempia puolia esille.

Salminen ampuu silti samaan hengenvetoon alas pornoteollisuuden myytin siitä, että seksi olisi vain nuorien, kauniiden ja laitettujen etuoikeus. Harva on edes niin sairas, etteikö pystyisi jollakin tavalla harrastamaan seksiä. Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään, eikä harmitella yksin mielessään, jos iso O jää miehen kanssa saamatta.

Eihän mies voi toimia oikein, jos et kerro mistä nautit. Jos Salmisella olisi valta päättää, hän määräisi jokaisen pariskunnan elämään viikon lasipäänä. Sinä aikana kumpikin näkisi toistensa ajatukset, kun puhuminen tuntuu olevan niin vaikeaa. Miehet ja naiset saattavat puhua samasta asiasta, mutta eri sanoilla, minkä takia he eivät ymmärrä toisiaan.

Erityisesti seksistä puhuminen on monille äärettömän vaikeaa. Häveliäisyys, tabut, kodin ilmapiiri, aiemmat kokemukset ja rohkeuden puute tukkivat suut liian monesti. Salminen päätyi itse puhumaan vieraiden kanssa seksistä ikään kuin vahingossa yli kymmenen vuotta sitten.

Salminen on toiselta ammatiltaan perushoitaja ja hän työskentelee osan viikosta Satakunnan keskussairaalassa. Kun ihmettelin tätä, verisuonikirurgi kertoi, että kun tehdään lantion alueen leikkauksia, sen seurauksena voi tulla erektio-ongelmia. Samainen verisuonikirurgi kehotti Salmista hakeutumaan sellaiseen kouluun, missä puhutaan seksistä.

Salminen hakeutui ensin seksineuvojan koulutukseen ja koukuttui alasta niin, että jatkoi opintoja seksuaaliterapeutiksi. Nykyään hän pitää seksuaaliterapeutin vastaanottoa Porin Lääkäritalossa kerran viikossa. Salmisen vastaanotolle on hakeutunut myös vanhempia siitä syystä, että oman lapsen seksuaalinen suuntautuminen onkin jotain muuta kuin perushetero.

Sehän on sama lapsi kuin ennenkin! Ei seksuaalinen suuntautuminen sitä miksikään muuta. Salminen ihmettelee, miksi ihmisiä pitäisi arvottaa seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Jokaisella on arjessaan ihan samat asiat ja ongelmat, olipa sitten hetero tai homo. Heillä on parisuhdeongelmia, erektio-ongelmia ja haluttomuutta siinä missä muillakin. Salminen haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan, onko sillä oikeasti väliä mihin jokainen oman vehkeensä tunkee, kunhan se tapahtuu molempien nautinnonhalusta.

Se on nykyään suosittua heteroseksissäkin. Tärkeintä seksissä onkin se, että tehdään sitä mikä on oikeasti kivaa ja nautinnollista. Ja sängyssä saa olla myös hauskaa! Omat kokemukseni ovat ainakin hyvin vahvasti sen suuntaisia että hankaluudet erektion saamisessa ovat johtuneet juurikin naisista.

Jos nainen ei ole kiinnostunut seksistä, ei tiedä yhtään mitä ja miten tekisi tai ei ole riittävän viehättävä… Ihailen jollain tavalla miehiä jotka pystyvät suoriutumaan ihan kenen kanssa vaan.

Artikkelissa oli myös hieman miesten haukkumista mikä ei toki tullut yllätyksenä. Turhan naiivia optimismia myös.

Seksi on aika pitkälti tiettyjen ihmisten etuoikeus. Joskus joo ihmetyttää nämä.. Entä jos ei ole suhteita eikä niitä mistään synny Jos olet sosiaalisessa blogissa Esim työtön köyhä asut syrjäseudulla iltaisin sitä istuu kotona ja tuijottaa netistä pornoa.

Miettii että miksiköhän sexsuaali elämäni on pelkistynyt näinkin yksipuoliseksi ja onko parannusta tulossa elämäni aikana. Jos kommunikaatiossa on ongelma jos tunne siitä että olet jollakin tasolla olemassa mutta toisaalta olet ikään kuin näkymätön vähän kuin aave. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua. Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle.

Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä. Ohjeet javascriptin päälle kytkemiseen: Käytämme Alma Median sivustoilla evästeitä. Joskus kumppanin saattaa olla helpompi löytää eturauhasesi kuin sinun itse.

Sormettaminen t arkoittaa sormen työntämistä peräaukkoon. Sormi tarvitsee kuitenkin myös liukastetta ja kynnet on hyvä pitää lyhyinä haavojen välttämiseksi.

Sormettamisessa ei ole seksitautien riskejä mutta sormet on syytä pestä sormettamisen jälkeen ja myös ennen sormettamista jos käsissä on spermaa, esiliukastetta tai ne ovat olleet jonkun toisen takapuolessa ennen sormettamista.

Jos laukeaa siten, että sormi on anaalissa, on syytä odottaa että sulkijalihakset rentoutuvat ennen sormen ulosvetämistä. Nuoleminen on peräaukon ja sulkijalihasten kiihottamista suulla ja kielellä. Esileikkinä nuoleminen rentouttaa peräaukkoa ja täten se on valmiimpi anaaliseksiin.

Jotkut pitävät erittäin paljon nuolemisesta ja jotkut inhoavat sitä. Jos ajatus ulosteen mausta tai hajusta tuntuu epämiellyttävältä, peräaukko ja suoli kannattaa pestä ennen nuolemista. Nuolemisessa on seuraavien seksitautien mahdollisuus: Seksitautien riskiä ei ole, jos nuollessa käyttää peräaukon suojana kondomia, joka on leikattu auki ja levitetty kelmuksi peräaukon päälle. Kiveksien nuolemisessa ei ole seksitautien riskiä. Anaalisuihkua douche tai enema voidaan käyttää peräsuolen pesuun joko puhdistustarkoituksessa tai seksileikkinä.

Anaalisuihkuja on monen eri kokoisia ja mallisia mutta tärkeää on että anaaliseksiä aloitteleva käyttää vettä vähemmän kuin jo kokenut anaaliseksiä harrastanut. Ennen pesua olisi syytä ulostaa ja pesu huuhtelee mahdollisen suoleen jääneen ulosteen. Pesua olisi syytä myös välttää juuri ennen anaaliseksiä sillä vettä saattaa vuotaa suolesta vielä hetken aikaa pesun jälkeen. Myös anaalisuihkua käytettäessä on käytettävä liukastetta ja suihkun jälkeen on ehdottoman tärkeää käyttää liukuvoidetta ja kondomia koska suihku saattaa vahingoittaa peräsuolen limakalvoja.

Suihkuja myydään erotiikkaliikkeissä ja nettikaupoissa. Seksilelut ovat jokaisen henkilökohtaiseen käyttöön sillä seksitaudit voivat levitä niiden yhteiskäytössä. Jos seksileluja käyttää toisen kanssa yhdessä, on käytettävä kondomia tai pestävä lelu hyvin saippualla ja lämpimällä vedellä ennen käyttöä. Dildoja on hyvin monenlaisia ja eri kokoisia. Yleensä dildot on tehty kumista tai silikonista ja ne ovat peniksen muotoisia ja usein niissä on kivekset tai alusta juuressa jotta ne eivät juutu sisään.

Dildojen käytössä on syytä aloittaa pienestä ja siirtyä mahdollisesti isompiin malleihin myöhemmin. Pienikin dildo tuottaa paljon nautintoa sillä peräaukon suulla, sulkijalihaksissa on paljon hermopäätteitä. Erittäin suuret dildot voivat aiheuttaa repeämiä. Dildot joissa on kaksi päätä ovat tarkoitettu samanaikaiseen käyttöön: Anaalitappeja on monen muotoisia ja kokoisia ja ne eivät muistuta muodoltaan penistä.

Anaalitapit ovat yleensä pienempiä kuin dildot ja tarkoituksena on kiihottaa herkkää sulkijalihasten aluetta. Anaalitapeissa toinen pää on litteä ja leveä jotta se ei juutu peräsuolen sisään.

Vibraattorit o vat peniksen tai torbedon muotoisia ja ne toimivat pattereilla tai verkkovirralla ja usein niissä on useita eri nopeusmahdollisuuksia.

Vibraattoreissa ei yleensä ole litteää päätä, joten niiden kanssa on oltava tarkkana etteivät ne luiskahda peräsuoleen.

Anaalihelmet koostuvat toisiinsa peräkkäin kiinnitetyistä pienistä palloista. Ne asetetaan peräaukon kautta peräsuoleen ja poistetaan sieltä halutulla nopeudella. Helmet hierovat peräsuolen seinämiä, mikä tuottaa joillakin ihmisillä hyvänolon tunnetta. Anaalihelmet ovat usein muovia, kumia tai silikonia ja niiden päässä on lenkki.

Lenkki helpottaa helmien poistamista ja se myös estää niiden uppoutumisen kokonaan peräsuoleen. Helmiä on saatavilla eri kokoisia riippuen halutusta vaikutuksesta. Myös helmien kanssa on käytettävä liukastetta.

Seksileluina ei saa käyttää: Jos seksileluna käytetty esine juuttuu peräsuoleen, ei ole syytä mennä paniikkiin sillä se saa peräsuolen lihakset puristamaan entistä tiukemmin. Peräsuoleen kannattaa laittaa paljon liukastetta, ottaa rauhallisesti ja  ponnistaa kuin ulostettaessa. Jos esine ei tule ulos, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Esineiden juuttuminen peräsuoleen on melko tavallista ja lääkäriin hakeutumista ei tule hävetä. Jos peräsuoli vuotaa verta vielä tunti anaaliseksin jälkeen, on myös syytä hakeutua lääkäriin.

Nyrkkinainti tarkoittaa käden ja joskus myös käsivarren työntämistä peräsuoleen. Nyrkkinainnissa tärkeintä on kyky rentoutua ja usein rentoutuminen on helpompaa kun voi luottaa kumppaniinsa. Nyrkkinainti kannattaa aloittaa hitaasti ja siten, että sormi, johon on laitettu liukastetta työnnetään peräaukkoon ja tämän jälkeen toiset sormet.

Liukastetta tulee lisätä joka kerta kun sormi työnnetään peräaukkoon. Eli ei siis suljettu nyrkki. Nyrkin voi sulkea vasta kun käsi on ohittanut sulkijalihakset.

Jotkut miehet käyttävät turvasanaa, jotta kumppani tietää milloin hänen tulee lopettaa nyrkkinainti. Paras asento nyrkkinaintiin on konttausasento tai selällään jalat ylhäällä. Nyrkkinaintia on paras harjoitella henkilön kanssa, jolla on asiasta kokemusta. Liukuvoidetta ei voi koskaan käyttää liikaa ja jos peräsuoli kramppaa, on syytä odottaa hetki ennen kuin käden vetää ulos. Nyrkkinainnissa ei ole hiv-riskiä mutta jos kädessä on siemennestettä tai ulostetta, tilanteeseen saattaa liittyä muiden seksitautien tai infektioiden riski.

Nyrkkinaintiin saattaa liittyä sulkijalihaksen löystymisen riski. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia ulosteen pidätyskyvyssä. Hidas, rauhallinen tahti koko nyrkkinainnin ajan vähentää tätä riskiä huomattavasti.

GAY TRANS TREFFIT ALASTOSUOMI

Jos penis ei toimi kuten pitäisi, se on miehelle hirveä asia, Salminen toteaa. Miehillä on Salmisen mukaan päässään kummallinen ajatus siitä, että aina pitäisi ottaa eteen, jotta olisi miehinen mies. Sen takia mies saattaa alkaa vältellä seksiä. Kun mies muuttuu haluttomaksi, nainen ajattelee sen automaattisesti johtuvan hänestä.

Tai sitten nainen ajattelee, että miehellä on toinen. Miehen syyt haluttomuuteen ovat yleensä kuitenkin ihan muualla kuin naisessa. On stressiä, taloudellisia ongelmia, töissä voi olla kurjaa tai penis on sanonut suhteen irti. Salminen lohduttaa, että suurin osa erektio-ongelmista johtuu yläpäästä, eikä alapäästä. Kun solmut korvien välistä avataan, elämä palaa yleensä myös jalkojen väliin. Valitettavan usein mies ei osaa tai halua puhua erektiovaikeuksistaan, vaan vaikenee kuin muuri.

Pelko on ihan turha, sillä nainen vastaa tuollaiseen tunnustukseen yleensä niin, että voi rakas, kyllä me siitä yhdessä selvitään. Miehiä huolettaa usein myös se, onko oma varustus riittävän iso. Toinen ääripää on niin iso elin, joka roikkuu polvissa saakka. Jos penis on jotain näiden väliltä, koolla ei ole väliä, Salminen muotoilee.

Naiset tykkäävät hidaskätisistä miehistä, jotka pitävät hyvänä pitkään, tietää Salminen. Valtaosa ihmisistä nauttii valtavasti suuseksin saamisesta, mutta sen antaminen kumppanille ei välttämättä onnistu kaikilta.

Aihe on monille niin tabu, että herkimmiltä paukahtaa herneet sieraimeen heti, jos kumppani edes lausuu sanan suihinotto. Hyvä hygienia täytyy tosin muistaa ennen suuseksiä. Mutta jos pelkkä ajatuskin yököttää, ei sitä kannata tehdä, Salminen ohjeistaa.

Mutta jos ajatus suuseksin antamisesta ei ole ihan kokonaan poissuljettu, sitä kannattaa Salmisen mukaan harjoitella pikkuhiljaa.

Sama toimii naisillekin, laitetaan vain jalkojen väliin hilloa tai kermavaahtoa. Huumoriakaan ei sovi unohtaa vällyjen välistä, sillä seksi ei ole haudanvakava asia. Seksuaalinen kipinä pitkässä suhteessa pysyy yllä, kun liekkiä pidetään monin eri tavoin yllä. Lähetelkää seksiviestejä, kirjeitä ja kuvia toisillenne, Salminen vinkkaa. Spontaani pikapanokin voi tuoda suhteeseen kaivattua vaihtelua, jos pariskunta on jumittunut harrastamaan seksiä vain lauantaisin saunan jälkeen pimeässä peiton alla.

Salminen haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei seksissä lauantaisaunan jälkeen pimeässä peiton alla ole mitään vikaa. Ennen käytiin naimassa ihan tavallisesti, nyt seksin pitäisi olla muka jotain kattokruunussa roikkumista, Salminen ihmettelee.

Salminen on huolissaan pornoistuneen yhteiskunnan tuottamista epärealistisista ajatuksista, että jokaisen kuuluu saada kuusi perättäistä orgasmia ja mielellään ilotulituksella höystettynä. Ja jos sekään ei tule, voi huoletta ajatella, että ensi kerralla sitten, Salminen ohjeistaa. Sekin on normaalia, ettei aina tee edes mieli seksiä. Voi olla elämäntilanteita, joissa seksi ei tule edes mieleen, eikä siitä kannata huolestua.

Jatkuva seksistä kieltäytyminen sen sijaan ei ole normaalia, sillä parisuhteeseen kuuluu olennaisena osana seksi. Johtaako seksin pitkäaikainen pihtaaminen pettämiseen? Valitettavasti pihtaaminen taitaa silti usein johtaa pettämiseen, mutta kehottaisin ensin etsimään syitä siihen. Jos pihtaaminen johtuu ilkeilystä, on parisuhteessa jotain vialla. Seksi ei saa olla vallankäytön väline, jolla kiusataan tarkoituksella, Salminen muistuttaa.

Pettämisen logiikka ei silti selity sillä, että kumppani ei anna seksiä. Pettämisen taustalla on usein muitakin vajeita, sillä seksin loppuminen johtaa yleensä myös hellyyden ja huomion panttaamiseen. Yhden illan seksistä ei siis välttämättä haeta pelkkää seksiä, vaan kotoa puuttuvaa huomiota, lämpöä ja toisen ihmisen kosketusta.

Vaikka pihtaaminen sanana liitetään yleensä naisiin, pihtaava mies ei ole urbaanilegenda, vaan arkinen ilmestys monenkin kotisohvalla. Naiset ovat sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, eikä siinä iässä enää mietitä, että pömpöttääkö vatsa. Kun miehillä seksuaalisuus alkaa hiipua ja tulee erektio-ongelmia, seksuaaliset tarpeet eivät välttämättä enää kohtaa.

Olipa sitten nainen tai mies, seksittömyydellä on Salmisen mukaan samat vaikutukset: Näkee naamasta, kun lakkaa saamasta. Pettämiskeskustelut nousevat esille joka vuosi pikkujoulukaudella, kun tekstiviestipalstoilla vuoronperään ristiinnaulitaan ukkomiehiä metsästävät vampit kuin kilttejä perheenäitejä saparo pystyssä jahtaavat pikkujouluporsaat.

Miksi juuri pikkujouluihin liitetään pettäminen, kun vuodessa on yli muutakin päivää, jolloin kettua voi käyttää vieraissa koloissa?

Laitetaan itsensä hienoksi, otetaan tuttujen ihmisten kanssa enemmän alkoholia kuin normaalisti ja sen jälkeen kontrolli pettää herkästi. Kun joku vielä ihailee ja kehuu, niin sokkahan siinä irtoaa, Salminen selostaa. Kyllähän sekin vaikuttaa asiaan, onko kyse kertapisto ja unohdus -tyylisestä yhden illan jutusta vai pitkäaikaisemmasta viestittelystä, jossa toisesta on kiinnostuttu henkisesti.

Jos kumppani ei tiedä, hän ei voi myöskään surra. Toisaalta kertominen voi olla myös oman pahan mielen siirtämistä petetylle, Salminen pohdiskelee. Pitkää ja hyvää liittoa ei Salmisen mukaan kannata heti heittää pois, jos toinen on sortunut pettämään.

Pettäminen ja parisuhteen sisällä tapahtuneet muut loukkaukset jättävät suhteeseen usein niin syvän jäljen, että se heijastuu väkisinkin makuukammarin puolelle.

Naisten haluttomuuden takaa löytyy Salmisen mukaan aika usein persoonaan ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia. Pahat sanat, jotka liittyvät ulkonäköön, pysyvät päässä kauan. Ei sen jälkeen tee mieli harrastaa seksiä, jos mies on sanonut, että oletpas lihonut tai onpa sinulla iso maha.

Ei ole tavatonta, että ilkeitä kommentteja puidaan pitkään seksuaaliterapeutin vastaanotolla ja itsetuntoa joudutaan rakentamaan uudestaan. Kun sen virittää, se soi hyvin. Äijät, alkakaa kohdella naistanne kuin kukkaa kämmenellä. Kun mies pitää naista hyvin, naisen halukkuus kasvaa ja mieskin saa seksiä. Naisia Salminen puolestaan kehottaa välillä laittautumaan ihan vain miestä varten nätiksi. Seksikaupassa hepeneostoksilla käyntikään ei tekisi pahaa silloin tällöin.

Se on ihan ok, jos tulee vuosien saatossa vähän kiloja, mutta voisi sitä nyt kerran pari viikossa laittaa itsensä kauniiksi. Salminen ei usko, että pieruverkkareissa luomuna kulkeva nainen jaksaa sytyttää vuodesta toiseen, jos ei edes välillä yritä tuoda naisellisempia puolia esille.

Salminen ampuu silti samaan hengenvetoon alas pornoteollisuuden myytin siitä, että seksi olisi vain nuorien, kauniiden ja laitettujen etuoikeus. Harva on edes niin sairas, etteikö pystyisi jollakin tavalla harrastamaan seksiä. Salminen kehottaa naisia myös avaamaan suunsa omista mieltymyksistään, eikä harmitella yksin mielessään, jos iso O jää miehen kanssa saamatta. Eihän mies voi toimia oikein, jos et kerro mistä nautit. Jos Salmisella olisi valta päättää, hän määräisi jokaisen pariskunnan elämään viikon lasipäänä.

Sinä aikana kumpikin näkisi toistensa ajatukset, kun puhuminen tuntuu olevan niin vaikeaa. Miehet ja naiset saattavat puhua samasta asiasta, mutta eri sanoilla, minkä takia he eivät ymmärrä toisiaan. Erityisesti seksistä puhuminen on monille äärettömän vaikeaa. Häveliäisyys, tabut, kodin ilmapiiri, aiemmat kokemukset ja rohkeuden puute tukkivat suut liian monesti.

Miesten välinen seksi on moninaista, vivahteikaista, vaihtelevaa, hekumallista, kiihkeää, tylsää, puuduttavaa, loisteliasta, runsasta, vähäistä, kiihottavaa, rietasta, irstasta, pidättyväistä, eli aivan samanlaista kuin miehen ja naisen välinenkin. Toki miehen anatomiaan liittyen jotkin seksitavat ovat erilaisia.

Vastoin yleistä harhaluuloa, vain osa miehistä, joilla on seksiä miesten kanssa, harrastaa anaaliyhdyntää. Monilla anaali eli peräaukko näyttelee isoa roolia seksielämässä, mutta varsinainen yhdyntä ei kuulu jokaisen homomiehen elämään. Anaaliyhdyntää harrastava luokittelee usein itsensä joko bottomiksi vastaanottava osapuoli tai hän voi olla top sisääntyöntävä osapuoli. Välillä roolit saattavat vaihdella. Anaaliseksissä tärkeää on liukasteen riittävä käyttö ja turvaseksi, sillä anaaliseksissä seksitautien riski on huomattavasti suurempi verrattuna emätinyhdyntään sillä limakalvot rikkoutuvat helposti.

Erityinen riski on vastaanottavalle osapuolella. Anaaliyhdyntään on olemassa kondomeja, jotka ovat paksumpia ja siten kestävämpiä. Anaaliseksissä yhdynnässä, nyrkkinainnissa tai seksilelujen kanssa tärkeää on myös oppia rentoutumaan. Miesten väliseen seksiin kuuluu myös mm. Seuraavassa esitellään miesten välistä seksiä käytännön näkökulmasta vapaasti suomennettuna Terrence Higgins Trust -järjestön "The Bottom Line" -opaskirjasta.

Perineum eli väliliha on alue, joka alkaa kiveksistä ja päättyy peräaukkoon. Se on hyvin herkkä alue ja sitä kutsutaankin usein kiitotieksi taivaaseen highway to heaven. Ulkoinen sulkijalihas eli peräaukko on joukko lihaksia, joiden jännittäminen ja rentouttaminen on tahdonalaista.

Sisäinen sulkijalihas alkaa noin sentti peräaukosta sisäänpäin. Tämän alueen rentouttaminen on myös mahdollista vaikka alueella ei olekaan tahdonalaisia lihaksia samalla tavalla kuin peräaukon alueella. Peräaukkoon jotakin työnnettäessä tämä lihas laittaa eniten vastaan, mutta noin sekunnin kuluttua se rentoutuu.

Anaalikanava on muutaman senttimetrin pituinen alue ennen peräsuolta ja siellä sijaitsee paljon hermopäätteitä, jotka tuntevat sekä kipua että nautintoa.

Peräsuoli o n halkaisijaltaan noin nyrkin kokoinen suoli jossa on hyvin vähän hermopäätteitä. Peräsuolen seinämät ovat hyvin herkkiä joten ne vuotavat helposti.

Ylempänä peräsuolesta sijaitsee ohutsuoli, jossa on ulostemassaa. Peräsuolen pinta repeää helposti ja näistä repeämistä bakteerit ja virukset pääsevät helposti verenkiertoon. Tästä syystä suojaamattomassa anaaliseksissä hivin ja muiden seksitautien riski on suuri. Lisäksi esimerkiski hivin riskiä anaaliyhdynnässä lisää se, että peräsuolen verenkierto on hyvin nopeaa.

Liukasteen käyttö on siis hyvin tärkeää ja toki se lisää anaaliseksin nautittavuuttakin. Paras liukuvoide on vesipohjainen hajustamaton voide sillä öljypohjaiset haurastuttavat kondomia ja se saattaa rikkoutua. Hajustetut voiteet voivat aiheuttaa ärsytystä ja peräsuolen limakalvot voivat rikkoutua.

Eturauhanen on elin, joka tuottaa siemennestettä. Se on renkaan muotoinen ja pähkinän kokoinen ja sijaitsee peniksen juuressa virtsarakon alapuolella. Virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Eturauhaen on hyvin kosketusherkkä ja tästä syystä sitä kutsutaan miesten g-pisteeksi. Orgasmi saattaa tuntua voimakkaammalta kun samalla hyväillään eturauhasta. Kuinka eturauhasen voi löytää: T yönnä erektion aikana peräaukkoon sormi, jossa on liukastetta, noin 5.

Suuntaa sormi kohti napaa ja lopulta löydät kiinteän pullistuman. Eturauhasen hellä hyväily saattaa aihettaa erektion voimistumisen ja tunteen virtsaamisen tarpeesta. Joskus kumppanin saattaa olla helpompi löytää eturauhasesi kuin sinun itse. Sormettaminen t arkoittaa sormen työntämistä peräaukkoon.

Sormi tarvitsee kuitenkin myös liukastetta ja kynnet on hyvä pitää lyhyinä haavojen välttämiseksi. Sormettamisessa ei ole seksitautien riskejä mutta sormet on syytä pestä sormettamisen jälkeen ja myös ennen sormettamista jos käsissä on spermaa, esiliukastetta tai ne ovat olleet jonkun toisen takapuolessa ennen sormettamista.

Jos laukeaa siten, että sormi on anaalissa, on syytä odottaa että sulkijalihakset rentoutuvat ennen sormen ulosvetämistä. Nuoleminen on peräaukon ja sulkijalihasten kiihottamista suulla ja kielellä. Esileikkinä nuoleminen rentouttaa peräaukkoa ja täten se on valmiimpi anaaliseksiin. Jotkut pitävät erittäin paljon nuolemisesta ja jotkut inhoavat sitä.

Jos ajatus ulosteen mausta tai hajusta tuntuu epämiellyttävältä, peräaukko ja suoli kannattaa pestä ennen nuolemista. Nuolemisessa on seuraavien seksitautien mahdollisuus: Seksitautien riskiä ei ole, jos nuollessa käyttää peräaukon suojana kondomia, joka on leikattu auki ja levitetty kelmuksi peräaukon päälle. Kiveksien nuolemisessa ei ole seksitautien riskiä.

Anaalisuihkua douche tai enema voidaan käyttää peräsuolen pesuun joko puhdistustarkoituksessa tai seksileikkinä. Anaalisuihkuja on monen eri kokoisia ja mallisia mutta tärkeää on että anaaliseksiä aloitteleva käyttää vettä vähemmän kuin jo kokenut anaaliseksiä harrastanut.

Ennen pesua olisi syytä ulostaa ja pesu huuhtelee mahdollisen suoleen jääneen ulosteen. Pesua olisi syytä myös välttää juuri ennen anaaliseksiä sillä vettä saattaa vuotaa suolesta vielä hetken aikaa pesun jälkeen. Myös anaalisuihkua käytettäessä on käytettävä liukastetta ja suihkun jälkeen on ehdottoman tärkeää käyttää liukuvoidetta ja kondomia koska suihku saattaa vahingoittaa peräsuolen limakalvoja.

Suihkuja myydään erotiikkaliikkeissä ja nettikaupoissa. Seksilelut ovat jokaisen henkilökohtaiseen käyttöön sillä seksitaudit voivat levitä niiden yhteiskäytössä. Jos seksileluja käyttää toisen kanssa yhdessä, on käytettävä kondomia tai pestävä lelu hyvin saippualla ja lämpimällä vedellä ennen käyttöä. Dildoja on hyvin monenlaisia ja eri kokoisia.

INKA PORNO HOMO ORGASMI NAISELLA

Naiset seksi kalu homo seuraa

© 2018 Homoseksuaalit Miehet · Crumbs Theme by WPCrumbs